Tempo-hankkeen yhteenveto

Tempo-hanke päättyy 28.2.2022 ja nyt kerätään hankkeen tuloksia yhteen. Tempon hankesuunnitelmaan lukeutui monia juonteita liittyen maahanmuuttajien työllisyyden edistämiseen, yrittäjyyteen ja alueen työnantajien tukemiseen. Kaiken kaikkiaan hankkeen alun kirkastamisen jälkeen kyse on ollut yhdestä asiasta: Varsinais-Suomen alueen elinvoimaisuuden tukemisesta hyödyntämällä kansainvälisten osaajien potentiaalia.

Kansainvälisten osaajien näkökulmasta olemme valmentaneet yksilöitä ja ryhmiä yrittäjämäisessä asenteessa, yrittäjyydessä ja yritystoiminnassa, osallistujia 970. Olemme tuottaneet materiaalia, sisältäen mm. 10 videota, alkavien ja jo toimivien yrittäjien tueksi ja perustaneet kaksi yrittäjyyskurssia, toinen selkosuomeksi ja toinen englanniksi. Lisäksi julkaisimme alkavan yrittäjän oppaan englanniksi. Olemme kouluttaneet ja tuottaneet materiaalia ohjaajille, neuvojille ja opettajille yrittäjyysvalmennuksen tueksi sekä myös työnantajille moninaisten työyhteisöjen rakentamisen tueksi. Ohjaajia ja neuvojia meidän laskujen mukaan on ollut mukana ainakin 120.

Tarkkaa lukua perustetuista yrityksistä ja työllistyneistä osallistujista meillä ei ole, johtuen tiedon keruun haasteista korona-aikana, mutta olemme saaneet useita viestejä uusien yritysten perustamisesta ja työpaikkojen löytymisestä. Työnantajia on tavoitettu hankkeen aikana 65. International House Turku on ottanut Tempossa rakennetun valmennusmallin käyttöön ja sinne on palkattu yritysneuvoja. Olemme myös kuulleet, miten mm. TE-kotoutumispalveluiden ohjaajat ovat hyödyntäneet tuottamaamme materiaalia ja olemme tavoittaneet yrittäjyyskurssin osallistujia paitsi Varsinais-Suomen kunnista mm. Tampereelta, Espoosta ja Vantaalta.

Mitkä ovat olleet tärkeimpiä seikkoja onnistumiselle?

Aloitimme maaliskuussa 2019 ja jatkoimme siitä, mihin Tempoa edeltänyt Baana-hanke jäi. Koska Tempossa oli samoja henkilöitä ja asiantuntijuutta kuin Baanassa, pystyimme aloittamaan heti 1.3.2019 varsinaisella toiminnalla. Toinen onnistumisen avain on ollut siinä, että tiimissämme on ollut laaja-alaista osaamista kotoutumis- ja yrittäjyysvalmennuskentällä, oleskelulupa-asiantuntijuudesta pelikehittämisen. Kaikkien tiimiläisten vahvuuksia on pystytty hyödyntämään Tempossa tuotettujen toimintamallien ja tuotosten kehittämiseen.

Paitsi Tempon tiimin asiantuntijuus myös verkostot ovat olleet avainasemassa. Hankkeen alusta aina näihin viimeisiin päiviin asti Tempo on toiminut verkostoissa. Hankekumppanien lisäksi tärkeänä rinnalla kulkijana on toiminut Turun kaupunki, maahanmuuttajien osaamiskeskus. Viestinnän ja yhteistyön keskeisimpinä kohderyhminä ovat olleet pysyvät toimijat, jotka tavoittavat kansainvälisten osaajien ja työnantajayritysten avainhenkilöitä.

Tempossa on ketterästi tartuttu toimeen ja kokeiltu monenlaista toimintaa, arvioitu ja kehitetty toimintaa hankkeen tavoitteita silmällä pitäen. Alusta alkaen kunnianhimoisen tiimin päämääränä ovat olleet pysyvien vaikutusten ja toimintatapojen saavuttaminen. Tämän hienon päämärän olemme saavuttaneet. Alla on listaus toiminnasta, jota on kehitetty hankkeen aikana ja jotka jatkuvat vielä hankkeen jälkeen.

Tempon jälkeen käytössä olevat kurssit, materiaalit ja tuki:
– Tempon yrittäjyyskurssit selkosuomeksi ja englanniksi: https://tempo.humak.fi/

– Guide book Becoming an entrepreneur in Finland: https://tempo.humak.fi/becoming-an-entrepreneur-in-finland-guide-book/

– Varsinais-Suomen Yrittäjien avoimet aamut joka kuun ensimmäinen keskiviikko: https://www.yrittajat.fi/tapahtumat/aamuinfo-kirjanpito-tutuksi-ymmarra-lukuja-vaadi-palvelua/

– Infopaketti työnantajille kulttuurisesti moninaisen työyhteisön rakentamisen tueksi: https://tempo.humak.fi/kulttuurisesti-moninaisen-tyoyhteison-rakentaminen/

– Henkilökohtaiset valmennukset alkaville ja toimiville yrittäjille International House Turussa: https://www.turku.fi/toimipaikat/infotori

Jenny Honka, TaM, lehtori, projektipäällikkö, Humanistinen ammattikorkeakoulu, Tempo-hanke

Last modified: 14.2.2022