Alkavan yrittäjän palvelut

Tempo-hankkeessa olemme rakentaneet alkavan yrittäjän ja alkuvaiheessa olevan yrittäjän palvelupolkua. Käytännössä tämä palvelupolku on tarkoittanut niitä palveluita, joita yrittäjä tarvitsee yritysideansa kehittämisen ja käynnistämiseen. Tätä palvelupolkua olemme esitelleet erityisesti koulutuksissa, jossa olemme ohjanneet neuvojia, ohjaajia, opettajia ja valmentajia Tempon valmennusmallin omaksumiseen.

Tempon blogiteksteissä on käsitelty sitä, mitä yrittäjämäinen asenne on työnantajien näkökulmasta. Tätä asennetta tarvitsevat paitsi yrittäjiksi ryhtyvät myös työnhakijoina uraansa etsivät: oma-aloitteisuutta, ongelmanratkaisukykyä ja sitoutumista. Yrittäjämäinen asenne on ollut kohdillaan suurimmalla osalla kohtaamistamme kansainvälisistä osaajista, mutta ymmärrystä palvelurakenteesta ja yrittäjän verkostoista ovat olleet huteralla pohjalla.

Tempon valmennettavat, jotka ovat kaivanneet tukea yrittäjäksi ryhtymiseen, ovat tulleet yksilö- ja ryhmävalmennuksiin sekä Tempon yrittäjyyskursseille niin, että heillä on yleensä ollut innostusta ja ideoita yrityksen perustamiseen, mutta eteenpäin kulkemisen etapit ovat olleet hakusessa. Alla esitellyssä kuviossa näytetään, miten Tempossa on ohjattu eteenpäin asiakasta erilaisiin palveluihin.

Erityisesti aivan alkutekijöissään olevia liikeideaa edeltäviä ajatuksia on Tempo pyrkinyt tukemaan valmennuksissa. Henkilökohtaista valmennusta jatketaan nyt International House Turussa sekä Tempon yrittäjyyskursseilla. Tempon valmennusmallia on rakennettu International Housen ohjaajien kanssa yhdessä ja heitä on koulutettu hanketulosten pohjalta.

Yrittäjyyskursseilla käsitellään niitä seikkoja, joita tulisi ottaa huomioon liiketoimintasuunnitelmaa laatiessa. Tässä kohtaa kuvion mukaisesti ”suppilossa” osa innostuneista huomaakin, ettei yrittäjyys ole heitä varten, vaan heidän pitääkin pohtia uudelleen keinoja omien urahaaveidensa toteuttamiseen. Kurssit antavat eväitä näille osallistujille yrittäjämäiseen urakehittämiseen ja kevytyrittäjyyteen.

Se osa, joka saa liiketoimintasuunnitelman kasaan, ymmärtää yrittämisen reunaehdot ja jatkaa eteenpäin, ohjataan olemassa oleviin yrittäjäpalveluihin, Uusyrityskeskuksiin, kuntien elinkeinopalveluihin yms. Lisäksi heitä kannustetaan liittymään esimerkiksi alueen yrittäjäjärjestöön Varsinais-Suomen Yrittäjiin, startti-infoihin ja mahdollisesti oman alansa muihin verkostoihin. Turussa startup-henkisiä yrittäjiä palvelevat myös mm. Boost ja SparkUp.

Näistä yrittäjiksi aikovista vain pieni osa päätyy rekisteröimään ja perustamaan yrityksen, hyvä näin. Näitä asiakkaita emme ole enää kohdanneet Tempon aikana. Heitä on palveltu ja heille on omat tukipalvelunsa helposti saatavilla. Sitä vastoin olemme tavanneet lukuisia jo toimivia yrittäjiä, joilla on ollut haasteita liiketoiminnassa. He ovat edenneet suoraan suppilon viimeiseen vaiheeseen ilman, että heitä olisi sitä ennen tuettu yrittäjyyspolulla. Toivomme, että jatkossa suppilo etenee ylhäältä alas niin, että Tempon palvelut ovat ehkäisemässä ongelmien syntymistä ja kannattamattomien liiketoimien käynnistämistä.

Ps. Haastavassa tilanteessa joutuneita yrittäjiä sekä vasta aloittaneiden yrittäjien tuki ovat seuraavia kehittämiskohteita tässä palvelupolussa tai niille pitäisi vielä Tempon jälkeen rakentaa oma palvelupolku.

Tempon palvelupolku.

Jenny Honka, TaM, lehtori, projektipäällikkö, Humanistinen ammattikorkeakoulu, Tempo-hanke

Last modified: 14.2.2022